maanantai 11. joulukuuta 2017

Vaihtari viikonloppu

Perjantaina lähdin mun yeo:n (rotari tyyppi) kanssa kohti Grand Junctionia, joka sijaitsee noin viiden tunnin päässä Alamosasta. Tulossa olisi vaihtari viikonloppu, missä on Reboundeja (eli vaihtareita joska on palannut vaihdosta takaisin jenkkeihin), Inboundeja (eli kaikki meidän piirin vaihtarit ympäri maailmaa), ja nuoria, jotka on menossa vaihtoon ensi vuonna. Ja siis se tunne, kun näki taas kaikkia vaihtari kavereita pitkästä aikaa. Joidenkin luo mentiin iloisesti halaamaan, kun taas joidenkin luo mentiin kiljuen syliin (familia <33). Aluksi vaan laitettiin tavaroita hotellihuoneisiin ja omaan maahan liittyviä tavaroita huoneeseen, missä tultaisiin pitämään esitelmiä lauantaina. Illemmalla vaan hengailtiin, syötiin ja oltiin uima-altailla yhdessä. Mun hotellihuoneeseen kuului mun lisäksi kaksi tyttöö Espanjasta ja jenkki-tyttö, joka oli ollu Columbiassa vaihdossa viimme vuonna. Ei sillä, että silti olisin kuitenkaan omassa huoneessani nukkunu kumpanakaan yönä...



Launtaina herättiin väsynenä ennen kahdeksaa aamupallle, jonka jälkeen alkoi heti kolmen ja puolen tunnin maaesittelyt tuleville vaihtareille ja heidän vanhemilleen. Kaikilla oli tosi hyviä esitelmiä ja erilaisia ruokia omista maistaan. En ihmettele kyllä yhtään, jos tulevilla vaihtareilla oli vaikeuksia valita kohdemaansa.
         Iltapäivällä ruuan jälkeen lähdettiin vaihtareiden kanssa bussilla kohti Colorado National Monumenttia. Sieltä oli kyllä ihan huikeet maisemat ja kuvia ainaki otettiin paljon! Paluumatkalla meidän ihana rotary Sally kertoi, että on suunnitellut meille yllätyksen. Saatiin kaikki tonttulakit Sally:lta, jonka jälkeen mentiin pizzalle ja rullaluistelemaan. Oli kyllä hauskaa seurata ja opettaa vaihtareita meneen niillä luistimilla, jotka ei oo ikinä elämässään luistellu. Myöhemmin oltiin myös laser-sotaa ja pelattiin kaikenlaisia pelejä, mitä sieltä pelihallista löytyi.
         Noin ysin aikaan, kun tultii takas hotellille meillä oli "jäätelöbileet" kaikkien inboundien, reboundien ja tulevien vaihtareiden kanssa. Siellä oli myös kaikenlaisia pelejä ja LIMBOA! Musiikki oli kovalla ja kaikilla oli tosi kivaa. Oli myös ihanaa tutstua taas uusiin ihmisiin paremmin. Bileiden päätyttyä osa oli menny altaille. Se kaveriporukka, missä mä olin oli kuitenki ottamssa söpöjä polaroid-kuvia ja tajus asian periaatteessa vähän liian myöhään. Sally tuli kertomaan ettei enää ehdittäis hakee uimapukui ja mennä uimaan. No me sitten viisaina nuorina hypättiin altaaseen vatteet päällä, tai no, mut työnnettiin sinne. Loppu ilta/yö hengailtiin vaan ja naurettiin väsyneenä vahä kaikelle.








Laser-sotaa

"Ette ehdi enää hakea uimapukuja ja mennä uimaan altaat suljetaan ihan pian." Oh really watch me.


Sunnuntaina aamulla oltiin mukana valittemassa ketä menee vaihtoon ensi vuonna ja täytyy kyllä sanoa, tuntui vähän brutaalilta sanoa, ettei tosta nuoresta olisi ollenkaan vaihtoon. Varsinkin, kun itse oli päässyt Kauhajoelta niin helposti vaihtoon. Oli kuitenkin suuri kunnia olla mukana valitsemassa vaihtareita ja olla toteuttamassa heidän unelmiaan.
          Myöhemmin oli jo aika jättää taas hyvästit hetkeksi osalle vaihtareista. Sen jälkeen osa kuitenkin, minä mukaan lukien, lähti shoppailemaan ja pitämään hauskaa ostoskeskukseen. Tarkoitus oli ostella joululahjoja, muttei kukaan kuitenkaan ostanut lahjoja muutakuin itselleen. Starbucks käynnillä mun nimi oli yhtäkkiä Valeria ja yks Brassi-poika oli Roosa. Ja pitihän meidän myös saada joulupukin kanssa kuva! Myöhemmin kuva annettiin joululahjana Sally:lle.