Vihdoin 27. päivä olleen viisumihaastattelun ja sen jälkeisenä viikonloppuna olleen Solar Soundien jälkeen ehdin tulla kirjoittaan mun läksiäisistä. Pidin ne siis tiistaina 25 päivä eräällä mökillä noin 15 kaverin kanssa. Ne oli ennemminkin mukavat juhlat sen kunniaksi, että pääsen USA:han, kuin läksiäiset jossa itketään sitä, että lähden vuodeksi pois. Oli ihanaa nähdä niin monia hyviä kavereita, vaikka joitain toki viimmeistä kertaa ennen lähtöä. Vieraat tuli viiden aikoihin ja kolme rakkaimpaa kaveria jäi myös yöksi. Mökillä oli myös palju, sauna ja järvi vieressä. Kävin myös muutaman kaverin kanssa soutelemassa joella asti, jossa ei ainakaan tylsää ollut! Seuraavana aamuna olikin jo matka kohti Helsinkiä torstain viisumihastattelua varten.
sunnuntai 30. heinäkuuta 2017
Läksiäiset

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)