sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Tj. 50 päivää


Tällä hetkellä lähtöön on enää 50 päivää. Aika tuntuu menevän tosi nopeaa ja tuntuu, että vasta hetki sitten aloin laskea päiviä sadasta alas päin. Monet ovat kyselleet, että jännittääkö lähtö. Vastaus tähän on kuitenkin vielä tällä hetkellä: ei. Tällä hetkellä oon vain innoissani, ehkä jännitän sitten vasta kun kun lähtöpäivään ei ole enää melkein yhtään aikaa jäljellä. 
    Ensimmäiselle isäntäperheelleni olen laittanut jo useinkin sähköpostia. He ovat jo luvanneet jopa viedä minut heiden mökilleen vuorille, kun saavun Alamosaan. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja kolme lasta; kaksi poikaa ja tyttö. Lapset ovat kuitenkin jo muuttaneet pois kotoa eli periaatteessa olen perheessä ainoana lapsena.
   Olen myös ollut yhteydessä muihin Coloradoon lähteviin vaihtareihin ympäri maailmaa. Meillä on myös omat Facebook ja Snapchat ryhmät, joista on ollut paljon hyötyä ja iloa vertaistuen kautta. Tiedän myös tulevasta kotikaupungistani Alamosasta erään tytön, joka on lähdössä vaihtoon Unkariin. Olen myös ollut hänen kanssa yhteydessä ja hän lupasi esitellä Alamosaa kavereidensa kanssa minulle ennenkö hän itse lähtee Unkariin, joka on tietenkin tosi kiva.  
    Lähiaikoina olen ottanut Coloradoon tarvittavia rokotteita, täytellyt kouluun tarvittavia kaavakkeita, tehnyt Rotary vaihtoon tarvittavia käyntikortteja sekä pinssejä ja parit lentoliputkin on myös jo tilattuna!

Käytikortit tilasin pitkän suunnittelun jälkeen osoitteesta visaprint.fi.
Itse olen ainakin lopputulokseen tyytyväinen. Näitä on tarkoitus jakaa sitten
tuleville vaihtarikavereille, isäntäklubille, yms.
50 ns. virallista Rotary pinssiä ostin toukokuussa Tampereella olleessa 
koulutuksessa, mutta suuren osan teen myös itse. Rotary vaihtarit jakavat 
toisilleen vaihdon aikana erilaisia pinssejä liittyen omaan kotimaahansa.
Pinssejä kerätään Rotary takkeihin, jonka tarkoitus on olla vaihtovuoden 
jälkeen täynnä erilaisia pinssejä eri vaihtareilta. 
Onneksi oli kavereita auttamassa pinssien teossa!





















Suomen ja USA:n liput tilasin osoitteesta Flagshop.fi.
Toimitus oli nopea ja liput hyviä. 
Kooltaan ne ovat 90cm x 150cm.